Mä antaisin sulle kaiken, jos sä vielä palaisit

Eilen siit tuli kuluneeks viis vuotta, ja mä en vaa voi uskoo sitä. Musta tuntuu ku sä oisit ollu täällä vielä eilen. Ku mä oisin just eilen tullu aamupalalle ja sä oisit sanonu "hyvää huomenta!", ja hymyilly, niinku sä aina teit. Sä jaksoit huonoinaki päivinä aina piristää. Mä vaan toivon et mä oisin tienny aikasemmi, et mä oisin tajunnu aikasemmin. Mä tiiiän, mä olin sillon vasta lapsi, mut mä en silti voi lopettaa syyttämästä itteeni. Mä toivon et mä oisin tienny, ja estäny sua. Jos mä oisin estäny sua, ja sä et ois koskaa lähteny, nii ehkä sä oisit vielä täällä. Mua kaduttaa et mä en sanonu sulle muuta ku "hyvää matkaa", mä oisin voinu sanoo paljon enemmän, kertoo sulle kuinka paljon mä rakastan sua, kuinka paljon mä arvostan sua, kuinka onnekas mä oon et mulla oli sut.
Nyt ku sä oot poissa, mä tarviin sua enemmän ku koskaa. Mä tajuan kuinka monta asiaa sä opetit mulle, ja kuinka monta asiaa sä oisit voinu opettaa mulle, jos sä vaan oisit vielä täällä. Mä oisin halunnu et sä näät ku mä kasvan, ku mä päätin peruskoulun, ku mä valmistun lukiosta, ku mä valmistun joskus ammattiin, ku mä hankin perheen, ku mä toteutan mun unelmia. Mä tiedän et sä oisit ylpee musta, mut se ei siltikää lohduta mua. Mä tiedän et sä oot siellä jossain ja et sulla on nyt kaikki hyvin, mut ehkä just se tekee täst kaikest viel vaikeempaa. Sä näät mut, mut mä en nää sua. Mä vaan toivon et sä oisit vielä täällä. Mut toisaalta mä en toivo, mä en tiedä oitaisko me tultu toimeen. Kaks vahvaa luonnetta, niinku yö ja päivä. Sä olit tiukka, sä pidit kuria, ja must tuntuu et sun asettamat rajat ois ollu liian ahtaat mulle, ehkä mä oisin karannu kotoo, ehkä mä oisin heittäny pyyhkeen kehää ja lähteny. Mä en voi tietää, mut must tuntuu et niin ois voinu käydä. Ehkä sä et ois antanu mun tehä asioita mitä mä nyt saan tehä, asioit, joita mun täytyy saada tehä, et mä pysyn hengissä. Kaikesta huolimatta, mä en toivo mitää muuta niin paljo ku et sä oisit täällä, et mä voisin halata sua ees kerran, kertoa sulle kaikki ne asiat, mitä mun piti sillon sanoa, nähä sut vielä viimesen kerran. Koska kaikki tää tuska on vaa liikaa mulle, mä en voi kirjottaa tätäkää itkemättä, mä en voi elää täällä ilman sua kaipaamatta sua joka ikinen sekunti. Miks se olit sinä, jonka oli pakko lähtee? Miks se en voinu olla minä?

"...now I know that time doesn't always heal the wounds

  sometimes it doesn't even stop the bleeding."

Mä toivon et me nähään vielä joku päivä

Mul on hirvee ikävä

Eikä tätä kipua saa pois mikää

Mä rakastan sua, iskä