Herään yöllä monta kertaa, en saa henkeä. Nään järkyttäviä painajaisia, enkä pysty unohtamaan niitä. Unohdan päivistä tunteja, viikosta päiviä. En muista asioita, tapahtumia, en aina ihmisiäkää. Tuntuu, että oon sekoomassa, peilistäkin mua katsoo takaisin muukalainen. Nyt on vaan niin helvetin paha olla, ja mua pelottaa, että kohta mikään ei riitä saamaan sitä ees hetkeks pois. Ei mulla oo enää edes sanoja tähän oloon. Mut jos joskus niin nyt oon pohjalla ja mua pelottaa, etten pääse enää ite ylös. En jaksais enää ees yrittää, luovuttaa vaan. Viimesen kuukauden aikana oon tuhonnu itteeni enemmän ku koko viime vuoden aikana, joten nyt menee oikeesti huonosti. Ihan helvetin huonosti. Jos jaksaisin vielä 9 kuukautta, niin mulla ois edes mahdollisuus parantua. Muutaman viiikon päästä selvii kuitenki sekin, et jaksanko niin pitkälle. Oon varma, et mun unelmat murskataan sielläkin. Ehkä niillä ei oo väliä, ei kai mullakaan.
Mulle joskus sanottiin, että oon hyvällä tavalla sekasin, mut tästä on nyt hyvä aika helvetin kaukana. Mut ehkä tarviin vaan sut enkä enempää.
Luurangot viikattuna kaapissa,
ja kasa kummallisia taipumuksia
Kiipeilen katoilla neljältä aamulla humalassa,
vaan koska tiiän et voin pudota
En mä tarkoita leikkiä coolia,
tyhmänrohkeudellani kehuskella
Jos kävelen päin punasia,
se johtuu siitä et oon värisokea
