En osannut sanoa enempää, en pystynyt paremmin selittää Nyt lähden, en jaksa enempää

En tule selviämään
En jaksa enää
en ainakaa kovin pitkään

Olen palasina
Maailmani on hajalla

Läheiset lähtee
tavalla tai toisella
Sydäntäni särkee
Se on paloina tuhansina

Itken yksin pimeässä
Ei kukaa kuule, ei nää
Ei kukaan välitä
Paitsi sinä
Mutta et ole täällä

Hymyn pakotan huulille
ja jatkan elämää
Mut sisimpääni koskee
Tämä kipu syö minut elävältä

Jonain päivänä olen poissa
tuolla jossain kaukana
Jossain mistä minua ei kukaan löydä
mistä kukaan ei osaa etsiä
Jonain päivänä lähden täältä
lähes jälkiä jättämättä
Jätän jälkeeni vain muiston ihmisestä
jota kukaan ei kaipaa
Jätän jälkeeni paljon
toisaalta en mitään
Jätän jälkeeni pelkän hyvästin
se riittää

En halua nähdä kyyneliä poskillasi kun lähden
Haluan nähdä hymyn huulillasi
Sen saman, johon minä silloin rakastuin
Haluan sinun jatkavan elämääsi
niinkuin minä en siihen koskaan kuulunut olisi
Haluan sinun tulevan onneliseksi
Sinun täytyy päästää minusta irti

Anna mä meen

En o tunteeton, kyl mun tunteet on

mut sun jälkeen kaikki ihan sama mulle on

mä teen sen mitä mun tehtävä on

mä meen, koska mun mentävä on

kaikki on sanottu, kyyneleet padottu

silmistä säihke on kadonnut

mä teen sen mitä mun tehtävä on

mä meen koska mun mentävä on

Ahistaa ja pelottaa, ihan liikaa

Kesäloma on alkanu, mut mä en osaa levätä. Mä en osaa rentoutuu, ahdistaa, stressaa ja masentaa. Oon väsysny, ja viikossa mä oon riidelly liian paljon, liian pahoja riitoja. Mä en osaa purkaa mun tunteita oiken, mä patoon niitä kauan ja sit ne purkautuu väärin, ja aina väärissä tilanteissa.
Riitelin K:n kanssa, mä satutin sitä liikaa. Se sano et meiän ei ehkä kannatais enää puhua, mä en pystyny muuta ku itkee. Mä mietin et miten vitussa mä onnistun menettää kaks mulle tärkeää ihmistä yhessä viikossa. Nii, mul siis meni välit N:n kaa. En haluu olla sen kaa hirveesti tekemisis, eikä mun onneks tarvii, mut en haluis olla sen kaa riidois, mut ei siit  sen enempää. Anyway, K sit kuitenki lähetti mulle viestin et ei se pysty olla ilman mua yms yms, mut sit seuraavana päivänä me riideltii taas ja se uhkas tappaa ittensä, mut mä sanoin et jos se tekee itsarin, nii sit mäki. Sit me saatii seki sovittuu, mut nyt mua ahistaa ja pelottaa viel enemmän. Mua pelottaa huomata, kuinka nopeesti se kaikki voi olla ohi, mua pelottaa huomata se kuinka tärkee se on mulle. Mua ahistaa, koska mä en tiedä millon se taas voi suuttua tai loukkaantua mun sanomisista tai tekemisistä. Mua ahistaa, koska mä en voi olla sille niin rehellinen ku mä haluisin. Mua pelottaa ees ajatella mun elämää tulevaisuudessa mihin se kuuluu, mut viel enemmän mua pelottaa elämä ilman sitä. Ilman sitä mul ei oo tulevaisuutta, ei elämää. Mä rakastan sitä. Mä en osaa elää ilman sitä.