Miks sä seuraat mua mun ajatuksiinki?

mä en pysty
mä en osaa
hengittää
en enää
mä en tiedä mistä mä jatkaisin
minne mä menisin
ja miten
mun pää on tyhjää täynnä
mun pää on täynnä ajatuksia
joista mä en saa kiinni
mä en tiedä mikä mua vaivaa
voisko joku vaan kertoo mulle miten elää?
koska mä en enää ite osaa
mut en mä kyllä edes halua
ja siks mä en oo mitää
mä en oo mitää
koska mä en osaa elää
mut en mä osaa myöskää kuolla
ja kai te nyt näätte
et tässäkäään tekstis
ei oo mitään järkee
mut ei oo kyllä mun päässäkää
niinhän te ootte mulle aina opettanu

Mun pitäis mennä nukkumaa, mut mä en pysty, mä en uskalla. Koska joka kerta ku mä suljen silmät, mä nään sut. Joka kerta ku mun pitäis yrittää rentoutuu, nukahtaa ja antaa pään vaan tyhjentyy, sä oot ainoo asia mitä mä pystyn ajattelee, ja se tappaa mut. Mä en kestä ees ajatuksen häivähdystä susta, ja silti mä kirjotan susta. Mut mähän oon se hullu, joka saa jotain sairasta mielihyvää, asioista mitkä saa muut kilometrien päähän niitten mukavuusalueelta. Mä oon se kenen mieli on kaikista sairain, vaikka kukaan ei koskaan saanu siihen ees pintakosketusta. Mä oon se kenestä puhutaan paljon, se, josta kukaan ei tiedä yhtään mitään.

Mä en haluu kuolla, mut mä en jaksa myöskää enää elää

"Sun on pakko jaksaa. Jos sä et jaksa, niin sit en jaksa mäkää. Sun on pakko jäädä, muitten, ja varsinki ittes takia. Me selvittään tästä yhessä, sun täytyy vaa jaksaa. Mä lupaan et kaikki selvii, sun täytyy vaa jäädä tänne. Tajuutsä et mä en oo täällä jos säkään et oo?"

Sä et tarkottanu sit kiristämisenä, mut siltä se kuulostaa mun korvaa. Mä en tiedä pitäskö mun olla kiitollinen vai katkera siitä, että sä pidät mua täällä. Mä en jaksa, ja sä et ymmärrä. Sä sanot et sä tiedät miltä tuntuu ku ei jaksa enää elää, ku haluu vaan kuolla. Mut mä en haluu kuolla. mut mä en jaksa myöskää elää, mä en osaa. Sä et tiedä kuinka paljon mä pelkään, ihan kaikkea. Mua pelottaa ihmisten katseet, se tapa miten ne puhuu, mua pelottaa mitä ne ajattelee musta. Mua pelottaa mun omat ajatukset, mun impulsiivisuus, mun oma peilikuva, joka ei oo ees mun. Mua pelottaa, mua pelottaa ihan liikaa. Mut sä et ymmärrä, ei kukaa ymmärrä. Sä et tiedä millasta se on, ku mä en voi luottaa mihinkää, en kehenkää. Mua pelottaa, koska mä en voi luottaa ees itteeni. Mä en tiiä mikä on totta, ja mikä ei. Mua pelottaa, koska mä en pysty enää kontrolloimaa itteeni. Mä oon pahoillani, mä en vaa voi tälle mitää, mä en voi itelleni mitää. Mä oon oikeesti pahoillani, et mun sanat ei riitä selittää sulle, mä oon pahoillani, kaikesta, mä oon pahoillani nyt ja aina. Mä en vaa jaksa. Onks pakko elää, jos hengittäminenki tuntuu ylivoimaselta?

Anteeks

Mä haluun pyytää anteeks, kaikesta, kaikilta.
Mä haluun pyytää anteeks et mä sanon asioita, joita mä en oikeesti tarkota, et mä teen asioita, jotka satuttaa.
Mä haluun pyytää anteeks et mä oon olemassa.

Mä oon pahoillani et mä en vaa riitä, en ainakaa tälläsenä
Mä oon pahoillani kaikesta mitä oon aiheuttanu
Mä oon pahoillani et mä oon vielä elossa
Mä oon pahoillani, ihan kaikesta