"Sulla on kaikki tosi hyvin"

Palaan takaisin perheen luokse, ahdistaa. Tahdon takaisin kotiin, uuteen kotiin. Siellä mä olen turvassa. Täällä kaikki vaan muistuttaa mua siitä miks ylipäätään lähdin. Puolet tavaroistakin jäi, onneks ei tarvitse olla kuin muutama yö.

"Nyt sun täytyy lopettaa, toi ei oo enää tervettä. Et oo ikinä ollu noin laiha." Laiha, siitä mä olen kaukana.
"Ja sä et oo ikinä ollu noin pakkomielteinen mun syömisestä ja elämisestä ylipäätään, ehkä sun kannattais keskittyä välillä omaanki elämääs."
"Oon vaan huolissani susta, oikeesti."
"Ei tarvii olla, kyllä mä pärjään."

Astun kotiovesta sisään ja hengitän syvään. "Täällä sä oot turvassa", toistelen itselleni. Vai olenko? Itseltäni en taida olla koskaan turvassa. Jätän tavarat eteiseen ja kävelen peilin eteen. Sieltä mua katsoo takaisin, ruma, oksettava, läski ja kaikin puolin vastenmielinen ihminen. Mietin näkeekö muut saman, mutta ei vaan kehtaa sanoa sitä.

Kaikki tuntuu taas kaatuvan päälle, tuntuu, että oon arvoton, kun en kerta käy edes töissä tai opiskele. Tai no, alotanhan mä opinnot avoimessa yliopistossa, mut ei se oo opiskelua. Äitikin taas muistutteli kuinka "helppoa" mun elämä on, kun en käy töissä. Se luulee, että oon vaan laiska eikä mua kiinnosta mennä töihin. Mä menisin töihin vaikka heti, jos mun vointi ois tarpeeks hyvä. Just nyt kaikki mun energia menee kuitenki siihen, että jaksan herätä uuteen päivään, vaikka se ei näyttäis yhtään sen valosammalta ku edellinenkää. Mä tekisin mitä vaan, että mun elämä ois helppoa, just nyt se ei kuitenkaan oo sitä. "Kerroitko sä sun perheelle mikä sun tilanne tällä hetkellä on?" sairaanhoitaja kysy tänään. Mut en mä pysty kertomaan niille, en nyt.

"Sulla on kuitenkin kaikki tosi hyvin. Sulla on koti, rahaa, perhe ja laaja tukiverkko, harvalla asiat on noin hyvin. Joka päivä mä nään nuoria, joitten asiat ei todellakaan oo noin hyvällä mallilla, muista se." Tiedän, ettei ton kommentin ollu tarkotus olla syyllistävä, silti se tuntu siltä. Ihan kun mulla ei olis oikeutta voida pahoin, kun asiat on hyvin. Ja tavallaanhan kaikki on hyvin, ainoastaan mun psyyke on paskana. Kunpa se ois helppo korjata, mut ei se oo.