Kesätyöt alkaa viikon päästä, en tiedä miten selviän. En tiedä miten muka tuun jaksamaan kun oon nyt jo ihan loppu. Taas alotettiin uusi lääke, jo kolmas tänä vuonna. Kohta on koko repertuaari käyty läpi varteenotettavista mieliala- ja psykoosilääkkeistä aina allergialääkkeisiin asti. Jos ei tästä(kään) oo apua niin seuraavaks neljäs lääke ja lähete sähköhoitoon. Se pelottaa. Ei sivuvaikutusten takia vaan siksi, että pelottaa jos ei siitäkään oo mitään apua. Jos ei mistään vaan oo enää mitään apua. Jos mua ei vaan enää voi auttaa. Mitä hittoa mä sitten teen? Ei mulle jää mitään muita vaihtoehtoja kuin se yks. Se viimenen. Kaikki on niin turhaa, asiat ei muutu vaikka kuinka yritän. Itsetuhosuus saa musta koko ajan vahvemman otteen. Treenaan salilla sykkivä avohaava kädessä, piilossa muiden katseilta. Puren hammasta, etten alkais itkemään. Sattuu, sattuu niin paljon olla täällä. Mä haluan pois.