"Sun on pakko jaksaa. Jos sä et jaksa, niin sit en jaksa mäkää. Sun on pakko jäädä, muitten, ja varsinki ittes takia. Me selvittään tästä yhessä, sun täytyy vaa jaksaa. Mä lupaan et kaikki selvii, sun täytyy vaa jäädä tänne. Tajuutsä et mä en oo täällä jos säkään et oo?"
Sä et tarkottanu sit kiristämisenä, mut siltä se kuulostaa mun korvaa. Mä en tiedä pitäskö mun olla kiitollinen vai katkera siitä, että sä pidät mua täällä. Mä en jaksa, ja sä et ymmärrä. Sä sanot et sä tiedät miltä tuntuu ku ei jaksa enää elää, ku haluu vaan kuolla. Mut mä en haluu kuolla. mut mä en jaksa myöskää elää, mä en osaa. Sä et tiedä kuinka paljon mä pelkään, ihan kaikkea. Mua pelottaa ihmisten katseet, se tapa miten ne puhuu, mua pelottaa mitä ne ajattelee musta. Mua pelottaa mun omat ajatukset, mun impulsiivisuus, mun oma peilikuva, joka ei oo ees mun. Mua pelottaa, mua pelottaa ihan liikaa. Mut sä et ymmärrä, ei kukaa ymmärrä. Sä et tiedä millasta se on, ku mä en voi luottaa mihinkää, en kehenkää. Mua pelottaa, koska mä en voi luottaa ees itteeni. Mä en tiiä mikä on totta, ja mikä ei. Mua pelottaa, koska mä en pysty enää kontrolloimaa itteeni. Mä oon pahoillani, mä en vaa voi tälle mitää, mä en voi itelleni mitää. Mä oon oikeesti pahoillani, et mun sanat ei riitä selittää sulle, mä oon pahoillani, kaikesta, mä oon pahoillani nyt ja aina. Mä en vaa jaksa. Onks pakko elää, jos hengittäminenki tuntuu ylivoimaselta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti