Sä et voi pitää mua vankina näitten sienien sisällä vielä kahta vuotta. Me puhuttiin vuodesta, ehkä jopa muutamasta kuukaudesta. Ymmärrätsä, et mä oon suunnitellu kaiken, siis aivan kaiken jo valmiiks? Kuinka mä haen apua, ku sä et oo mua tuomitsemassa. Kuinka mä saan vihdoin hengittää seinien sisällä, jotka tuntuu musta turvallisilta. Eksä ymmärrä et nää muistot repii mut ihan rikki? Ja tää hiljaisuus tappaa mut.
Tässä ei oo kyse vaan siitä mitä sulle tapahtuu, kun sä jäät yksin. Täs on kyse myös mun elämästä, mitä mulle tapahtuu jos mä joudun jäämää tänne, Jos sä haluut nähä mut elossa, niin sä päästät mut menemään, viimestään vuoden päästä. Enempää mä en jaksa oottaa. Mä ootin jo yhen vuoden enemmän ku piti. Sä et ymmärrä, mut mun on pakko päästä pois täältä, sinne missä muistot ei oo tuoreita ja ilmaa on helppo hengittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti