Anna mun matkustaa aikaan, jossa mua ei koskaa ollutkaa

Sä sanoit et oli kivaa, mut kyl mä nään sun vuosien kuluttamien valheitten läpi. Sä et luvannu mitää, sanoit vaan et ois kiva nähä ens viikolla. Mäki sanoin et oli kiva nähä, ja et toivottavasti nähää pian uudesta. Joo, mä valehtelin, mut vaan siks, koska mä en uskalla kertoo sulle totutta. Kyl mä haluu n nähä sua, joka päivä mä vaan ootan et millon nähää. Joka päivä mä toivon, et me voitais taas nähä. Ja sun mielestä me voidaa nähä koska vaa. Mut mä oon asettanu sulle tietyt ehdot, enkä mä pyydä sulta paljoa, mut silti näköjää liikaa. Miks mä oon se joka oottaa meistä enemmän, vaikka mä oon se, joka on ne ehdot asettanu? Mut sä oot kuitenki se este miks me ei voida nähä.

Mä pyydän sulta kahta päivää, kuukaudessa, en enempää. Se on 24 päivää vuodessa, ja sen lopun sä voit käyttää ihan miten haluut. Ja se on ainoo asia mitä mä sulta pyydän, ja se et pysty ees siihen. Mä tiedän, mä tiedän, mä tiedän, et sä oot sairas. Mä, jos kuka sen tiedän, mut mua sattuu, aina enemmän ja enemmän, mitä enemmän aikaa kuluu siitä, millon mä viimeks oon nähny sut kunnossa. Mua sattuu, koska mä oon niin helvetin huolissani. Mä oon niin helvetin huolissani, koska siitä ei oo hirveen kauaa, kun sulle ei ollu vaikeeta pitää kiinni asiosta, mistä sovittii. Mä oon tullu vastaa, ja paljon, mut ei munkaa rajat veny loputtomii. Munki kuminauha joskus katkee. Enkä mä pyydä sua venymään äärirajoille, mä pyydän sua astumaa ulos sun mukavuusalueelta. Niin mäi joudun tekee, joka kerta ku mä nään sut. Ja mä tiedän ettei se oo helppoo, mut mä oon pystyny siihen joka kerta, mikset sä vois ees yrittää?