Ei oo enää kokeita, mut mä stressaan silti. Mä stressaan päättäreitä, yhteishaun tuloksia, kesälomaa, ihan kaikkea. Mä pelkään, mitä jos mun päättärit menee pilalle, mitä jos en pääse sinne minne hain, miten mä selviin? Mä ajattelen ihan liikaa, mä oon vaa niin hukassa. Mä en vaa tiedä mitä mun pitäs tehä. Se mikä mua huolestuttaa ja pelottaa eniten, on K. Se on viime päivinä puhunu paljon itsemurhasta, se on sanonu ettei se enää jaksa. Se on puhunu paljon meistä. Ja se kaikki on mun syytä. Mä satutan sitä, joka ikisellä viestillä minkä mä lähetän sille, koska jokanen viesti muistuttaa sitä siitä miten asiat oli,ja mitä meillä oli. Mä tahattomasti annan sen herätellä toiveita meistä. Se haluaa edelleen uskoa meihin mut mä en tiedä enää. Mä nään kuinka paljon siihen sattuu, ja se satuttaa mua, mut vielä enemmän mua satuttaa se, et se kaikki on mun syytä. Mä vaan satutan sitä, ja mä toivon et se löytäis jonkun, jonkun joka ei satuta sitä niin ku mä, jonkun jonka kans se kaikki ois helpompaa, jonku, joka ois kaiken sen yrittämisen arvonen, koska mä en oo. Mä en oo kaiken sen vaivan arvonen. Mä vaan toivon, et se olis onnellinen.
Mä en vaa voi menettää sitä, mä en kestä sitä.
Jos se lähtee, mä lähen kans.
Se on lupaus, jota mä en aio rikkoa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti