Mä oon heikko, mä oon raukka, koska mä en vaa uskalla..

Mä nukuin aamulla pommiin, mä nukuin tunnin liikaa. R tuli herättää mut, ja sano et puolen tunnin pääst pitää lähtee, mut tiesin et ei lähetä enne ku kaikki on valmiita. Me mentiin siis A:n synttäreille, se täytti pyöreitä. Mä en ois halunnu mennä, koska mä tiesin et se ei kuitenkaa oo selvänä. Mut en mä halunnu loukatakkaa sitä joten mä menin. Se oli humalassa, niinku mä arvasin. Mä vihaan nähä sitä silloin, se vaan muistuttaa mua sitä kuinka huonosti sen asiat on, ja kuinka sairas se on. Ja aina ku mä nään sen, oli se sit humalassa tai ei, mä nään aina itteni. Ei sillä et mul ois ongelmia päihteitten kaa tai mitää, mä vaan nään itteni. Ja mä pelkään et must tulee samanlainen. Mä en haluu olla, mut mä oon heikko, entä jos must tulee samanlainen, tai jopa pahempi? Ja mä pelkään luoda siihen minkäänlaista suhdetta, vaikka mä haluan oppia tuntemaan sen. Mua pelottaa, koska mä tiedän et se voi kuolla ihan millon vaa, tai no kaikkihan meistä voi. Mut kukaan ei voi tietää kuinka kauan sen keho enää jaksaa, se voi pettää millä sekunnilla tahansa. Ja mua pelottaa menettää se, ja mua pelottaa viel enemmän mitä paremmin mä tunnen sen. Mut se on ainoo henkilö joka voi antaa vastauksia näihin kysmyksii mitkä ei jätä mua rauhaan, mihin mun on pakko saada vastaus. Mä tarviin vastauksia, ne auttais mua ymmärtämään sitä, sen tekoja, sekä mua itteeni ja sitä miks mä oon täällä mis mä oon nyt ja miks mä oon tällänen ku mä oon. Silti, joka kerta kun mä nään sen, mä en uskalla kysyä, koska mä en halua et se joutuu kaivella menneitä, ja repiä ne jo arpeutuneet haavat auki uudestaan. Mä en halua satuttaa sitä, ja mä en tiedä miten mun pitäis toimia. Mä vaan haluan takas sen ihmisen, jota mä en koskaa saanu oppia tuntemaan. Mä haluan oppii tuntemaan sen henkilön joka se oikeesti on, en sitä minkä päihteet on muokannu. Mä haluan oppia tunteemaan, mut mä en tiiä uskallanko mä.. Mä oon heikko, ja raukka..