Miks sä seuraat mua mun ajatuksiinki?

mä en pysty
mä en osaa
hengittää
en enää
mä en tiedä mistä mä jatkaisin
minne mä menisin
ja miten
mun pää on tyhjää täynnä
mun pää on täynnä ajatuksia
joista mä en saa kiinni
mä en tiedä mikä mua vaivaa
voisko joku vaan kertoo mulle miten elää?
koska mä en enää ite osaa
mut en mä kyllä edes halua
ja siks mä en oo mitää
mä en oo mitää
koska mä en osaa elää
mut en mä osaa myöskää kuolla
ja kai te nyt näätte
et tässäkäään tekstis
ei oo mitään järkee
mut ei oo kyllä mun päässäkää
niinhän te ootte mulle aina opettanu

Mun pitäis mennä nukkumaa, mut mä en pysty, mä en uskalla. Koska joka kerta ku mä suljen silmät, mä nään sut. Joka kerta ku mun pitäis yrittää rentoutuu, nukahtaa ja antaa pään vaan tyhjentyy, sä oot ainoo asia mitä mä pystyn ajattelee, ja se tappaa mut. Mä en kestä ees ajatuksen häivähdystä susta, ja silti mä kirjotan susta. Mut mähän oon se hullu, joka saa jotain sairasta mielihyvää, asioista mitkä saa muut kilometrien päähän niitten mukavuusalueelta. Mä oon se kenen mieli on kaikista sairain, vaikka kukaan ei koskaan saanu siihen ees pintakosketusta. Mä oon se kenestä puhutaan paljon, se, josta kukaan ei tiedä yhtään mitään.

Mä en haluu kuolla, mut mä en jaksa myöskää enää elää

"Sun on pakko jaksaa. Jos sä et jaksa, niin sit en jaksa mäkää. Sun on pakko jäädä, muitten, ja varsinki ittes takia. Me selvittään tästä yhessä, sun täytyy vaa jaksaa. Mä lupaan et kaikki selvii, sun täytyy vaa jäädä tänne. Tajuutsä et mä en oo täällä jos säkään et oo?"

Sä et tarkottanu sit kiristämisenä, mut siltä se kuulostaa mun korvaa. Mä en tiedä pitäskö mun olla kiitollinen vai katkera siitä, että sä pidät mua täällä. Mä en jaksa, ja sä et ymmärrä. Sä sanot et sä tiedät miltä tuntuu ku ei jaksa enää elää, ku haluu vaan kuolla. Mut mä en haluu kuolla. mut mä en jaksa myöskää elää, mä en osaa. Sä et tiedä kuinka paljon mä pelkään, ihan kaikkea. Mua pelottaa ihmisten katseet, se tapa miten ne puhuu, mua pelottaa mitä ne ajattelee musta. Mua pelottaa mun omat ajatukset, mun impulsiivisuus, mun oma peilikuva, joka ei oo ees mun. Mua pelottaa, mua pelottaa ihan liikaa. Mut sä et ymmärrä, ei kukaa ymmärrä. Sä et tiedä millasta se on, ku mä en voi luottaa mihinkää, en kehenkää. Mua pelottaa, koska mä en voi luottaa ees itteeni. Mä en tiiä mikä on totta, ja mikä ei. Mua pelottaa, koska mä en pysty enää kontrolloimaa itteeni. Mä oon pahoillani, mä en vaa voi tälle mitää, mä en voi itelleni mitää. Mä oon oikeesti pahoillani, et mun sanat ei riitä selittää sulle, mä oon pahoillani, kaikesta, mä oon pahoillani nyt ja aina. Mä en vaa jaksa. Onks pakko elää, jos hengittäminenki tuntuu ylivoimaselta?

Anteeks

Mä haluun pyytää anteeks, kaikesta, kaikilta.
Mä haluun pyytää anteeks et mä sanon asioita, joita mä en oikeesti tarkota, et mä teen asioita, jotka satuttaa.
Mä haluun pyytää anteeks et mä oon olemassa.

Mä oon pahoillani et mä en vaa riitä, en ainakaa tälläsenä
Mä oon pahoillani kaikesta mitä oon aiheuttanu
Mä oon pahoillani et mä oon vielä elossa
Mä oon pahoillani, ihan kaikesta

Mä en käsitä, en ymmärrä. Mä en tajuu, en ehkä ees haluu.

Sä painostat mua, etkä ees ite tajuu sitä. Sä haukut mua, sanoilla, jotka ei satuttais sua. Sä saat paljon pahaa aikaan, etkä sä ite huomaa sitä. Mä en sanallakaan mainitse kuinka paljon sä oot satuttanu mua, kuinka sun sanat viiltää joka kerta syvemmältä, koska sä et ansaitse sitä sairasta mielihyvää mitä sä siitäsaisit. Sä joskus kehut mua, ja mä hymyilen, vaan, koska mä tiiän et sä valehtelet. Musta se on huvittavaa kuinka sä et tajuu et sun valheet on liian läpinäkyviä. Et sä voi sanoo mulle et sä oot ylpee musta ja halata mua. Et sä voi tehä niin, ja heti seuraavaks haukkua mut maanrakoo. Mut sä teet niin kuitenki, koska mä en uskalla sanoa sulle. Me riidellään paljon, enemmän ku ennen, me ollaan ku eri planeetoilta. Mä en ymmärrä sua, ei meil taida olla ees yhteistä kieltä. Sä oot ajanu mut umpikujaan. Mä en voi juosta karkuun, mut mä en voi myöskään jäädä paikalleni, tai mä kuolen. Mä en saa kohta enää henkeä, tää tila käy liian ahtaaks, me ei kohta enää mahuta saman katon alle. Sun on pakko antaa mun mennä, tai muuten mä kuolen, eksä vieläkää tajuu sitä? Vai haluutsä nähdä kuinka sä viimeinki onnistuit tappamaan mut kaikkien näitten vuosien jälkee? Mä en tajuu sua, enkä mä tiiä haluunko mä ees. Sä sanot et sä oot onnellinen mun puolesta, koska mä oon pärjänny elämässä, mut miks sä sit teet kaikkes estääkses mua toteuttamasta mun unelmii, mua itteeni? Miks sä vaadit multa rehellisyyttä, jos sä ite et pysty muuta ku valehtelee? Miks sä sanot haluuvas mulle vaa parasta, mut kuitenki tuhoot kaiken mitä mulla on? Miks sä et voi ees yrittää ymmärtää mua? Miks sä teet mulle näin? Mikset sä et voi vaan jättää mua rauhaan, antaa mun kuolla?

Hulluus alkaa siitä mihin rakkaus päättyy

Rakkaus alkaa siitä mihin pelko päättyy

Pelko alkaa sieltä minne rakkaus ei edes ulotu

Minne mitään muuta ei mahdu

Ja mitä hulluus hallitsee

Mut entä jos pelkään, kun oon hulluna rakastunu?

Mikä silloin alkaa mistä, ja mikä loppuu mihinkin?

Onko silloin enää alkua ja loppua?

Entä jos ikuisuus on kaikki mitä on enää jäljellä?

Mistä mä enää tiedän mikä on totta, ja mikä ei?

Mä oon ollu poissa, mut mä oon aina tullu takasin. Aina. Mut jonain päivänä mä en tuu enää takasin, jonain päivänä mä lakan olemasta, niinku säkin.
Mä oon ollu poissa, tavoittamattomissa.
Mä oon ollu pois tästä maailmasta.
Mä oon ollu lähellä, mut silti niin kaukana.
Ja mä oon pahoillani,mut mä en vaa tiiä kuinka kauan mä jaksan enää.

Mun ajatukset on epäselviä, täysin irrallaan toisistaan, mut silti yhteenkietoutuneena sotkuna. Mun ajatukset on hulluja, mut silti niissä on paljon järkeä. Mä oon hullu.

Mä oon varma et ne kaikki nauraa mulle, mä oon varma et ne kaikki levittää musta juoruja. Mä oon varma et nekin harvat keihin mä luotan edes vähän. halu satuttaa mua. Ne kaikki haluu et mä kuolen. Mut ne haluu et mä kärsin, tosi paljon. Ne on kaikki siinä mukana, niillä on joku salaliitto. Ne kaikki vihaa mua. Ne kaikki haluu et mä tapan itteni.

Mä pelkään itteeni, mä pelkään mun ajatuksia. Mä pelkään, että mä voisin tappaa jonkun, ennen ku mä tapan itteni. Mä pelkään, koska mä en tiedä mitä mä teen. Mä pelkään, koska mä en pysty kontroilloimaan itteeni enää. Mä pelkään, ihan kaikkea.

Mä en erota todellisuutta mun ajatusten syöttämistä asioista. Se kaikki vaaan muodostuu kokonaisuudeks mun päässä. Mä en enää tiiä, mihin mä voin  luottaa, ku mä en voi luottaa enää itteeni. Mä en enää tiiä mitä mä tekisin. Mä en oikeesti jaksa enää kauaa, mä en voi kohta enää muuta ku luovuttaa, ja just sitähän ne haluaa. Mä en osaa enää edes pukea tätä kaikkea sanoiks, sanat ei riitä, mä en riitä. Mä oon oikeesti hullu, mielenvikanen, sekasin, sairas, sekopää.

Mä luovutan, mun on pakko. Mä meen, koska mä en voi jäädä

Mä en jaksa mennä kouluun. Mä tykkään koulusta, mut mä en haluu mennä kouluun, mä en jaksa. Ahistaa, pelottaa, masentaa. Kaikki muut saa kiitettäviä numeroita, ja mä tuskin pääsen läpi joistain kursseista. Muut hengaa kavereiden kanssa, käy harrastuksissa, muilla on sosiaalinen elämä, mut ei mulla. Muilla tuntuu menevän hyvin, mut mä en ees erota todellisuutta ja kuvitelmaa.
Mä on varma et ne kaikki vihaa mua. Niitten kaikkien mielestä mä oon tyhmä, arvoton, läski, ruma idiootti. Ne haluu et mä kuolen.
Mä en jaksa olla kotona, mä en jaksa olla hereillä, mä en haluu. Mä en jaksa kuunnella sitä vittuilua, syyttämistä ja haukkumista koko ajan.
Syysloma on ens viikolla, mut se ei riitä. Mun pitää saada levätä nyt ja ikuisesti.

Mä en vaa jaksa enää elää. Varsinkaan nyt ku sä et oo enää täällä.
Missään ei oo mitään järkee enää, milään ei oo enää mitään väliä enää.
Mä luovutan.

Miten mä selviin, nyt ku sä et oo enää täällä?

Siitä on nyt viikko. viikko, ja mä en voi uskoa sitä. Kaikki tuntuu niin epätodelliselta. Mä oon varma, että sä oot vielä täällä. Mä kuulen sun askeleet kovaa lattiaa vasten, sun hengityksen kun sä nukut. Mä nään sut aina vilahdukselta. Mä tunnnen sun läsnäolon vielä täällä. Mul on ikävä sua. Mä odotan sun palaavan, vaikka mä tiedän, että sä oot poissa.

Kaipaan sua

Rakastan sua

liikaa

Tarviin sua

enemmän ku koskaa

Tää ikävä vaan kasvaa

mut musertaa

Mua sattuu

sattuu herätä aamulla

sattuu hengittää

sattuu elää

koska sä et oo enää täällä

Mut silti sä oot vielä täällä

mun sydämessä

muistoissa

ajatuksissa

mun kanssa

Mä tiedän et me nähään vielä

mut mä en jaksa oottaa

Mä en kestä

mun täytyy tulla luokses sun

ehkä tänään

ehkä huomenna

sit ku koittaa aika mun

Siihen asti mä pidän sut mun lähellä

mun mukana

minne ikinä sit meenkää

En päästä sua menemää

pidän lujaa kiinni

enkä koskaan päästä irti

Mä en oo valmis

Mä tahdon kuolla
kuolla kuolla kuolla
Liikaa kipua
Liikaa muistoja
Liikaa rakkautta
Liikaa kaikkea
Mutta siltikään
ei yhtään mitään
missään


Koulu alkaa huomenna, mut mä en haluu mennä. Mä en halua mennä sokkeloon täynnä tuntemattomia ja pari tuttua. Mä en kestä niitä vieroksuvia, halveksuvia ja vihaavia katseita. Mä en halua. mä en pysty.
Mä haluan tavata uusia ihmisä, mä haluan tutustua, saada kavereita.
Mut mä en osaa.
Mä haluan oppia, kehittyä, olla parempi ihminen.
Mut mä en jaksa.
Mä en oo valmis

En osannut sanoa enempää, en pystynyt paremmin selittää Nyt lähden, en jaksa enempää

En tule selviämään
En jaksa enää
en ainakaa kovin pitkään

Olen palasina
Maailmani on hajalla

Läheiset lähtee
tavalla tai toisella
Sydäntäni särkee
Se on paloina tuhansina

Itken yksin pimeässä
Ei kukaa kuule, ei nää
Ei kukaan välitä
Paitsi sinä
Mutta et ole täällä

Hymyn pakotan huulille
ja jatkan elämää
Mut sisimpääni koskee
Tämä kipu syö minut elävältä

Jonain päivänä olen poissa
tuolla jossain kaukana
Jossain mistä minua ei kukaan löydä
mistä kukaan ei osaa etsiä
Jonain päivänä lähden täältä
lähes jälkiä jättämättä
Jätän jälkeeni vain muiston ihmisestä
jota kukaan ei kaipaa
Jätän jälkeeni paljon
toisaalta en mitään
Jätän jälkeeni pelkän hyvästin
se riittää

En halua nähdä kyyneliä poskillasi kun lähden
Haluan nähdä hymyn huulillasi
Sen saman, johon minä silloin rakastuin
Haluan sinun jatkavan elämääsi
niinkuin minä en siihen koskaan kuulunut olisi
Haluan sinun tulevan onneliseksi
Sinun täytyy päästää minusta irti