Mä huomaan, kuinka se alkaa taas. Itsemurha-ajatukset valtaa mielen, tekee mieli viiltää koko ajan. Apteekki on ihan lähellä, junaraiteetkin. Taistelen ajatuksia vastaan, kyllä mä selviän, oon aina selvinny. Stressi ajaa mut hulluuden partaalle, mun sietokyky on ihan liian alhanen. Koitan saada itteni tekemää asioita, mut masentaa liikaa. En oo siivonnu huonetta kohta kuukauteen, suihkussa käyminen edes kaks kertaa viikossa on jo saavutus. Väsyttää koko ajan, mut silti en saa unta. Koulu stressaa, mut silti en saa itteeni alottaa lukemista.
En ehdi levätä ennen elokuuta, kesätyöt kestää melkeen koko kesän. Niistäkään rahoista ei taida jäädä yhtää säästöön, pakko maksaa velat pois. Velkoja, joita mun ei edes kuuluis maksaa. Oon Ä:lle niin vihanen, se on keksiny mulle satasia velkaa. En tiedä millä perusteella mun kuuluis mitää niistä, mut ei kai mulla oo vaihtoehtoja. Mistä helvetistä mä nekin rahat revin? Pitäis kuulemma käydä töissä ja opiskella, mut miten? Töitä tuskin saisin ja vaikka saisinki, palkastakaa ei jäis paskaakaa kätee matkojen jälkee. En saa kuulla muuta ku paskaa, ihan sama mitä teen.
Oon tehny ihan helvetisti töitä sen eteen et oon nyt tässä. Silti multa vaaditaan koko ajan enemmän. En jaksa oottaa et pääsen muuttaa pois himasta. On vaa liian paha olla, ja tää ympäristö vaan ajaa mua koko ajan enemmän itsemurhan partaalle. Mut ehkä just se on se, mitä ne tahtoo, et mä kuolen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti