Ensin se kipu saa irvistämään, mutta kun jatkaa, endorfiiniryöppy muuttaa kivun vähitellen helpotukseksi, jopa nautinnoksi. Kun pääsee tarpeeksi syvälle, kipu lakkaa kokonaan. Pienten hermosolujen tuhouduttua ei enää tunne, kuulee vain terän raivaavaan tietään seuraavan kudoskerroksen läpi. Sen jälkeen kipu alkaa taas, pahempana. Sitten sitä joko lopettaa tai taistelee sitä kipua vastaan dopaamiinin voimalla, koska on varma, että syvemmältä löytää jotain parempaa. Jotain, mitä ei ole ennen nähnyt, mutta tahtoo. Sitä tahtoo näyttää itselleen, että pystyy siihen; taistelemaan omaa järkeään vastaan. Kun ei pysty mihinkään muuhun, niin edes siihen.