Nään unia, joissa ammun itseäni päähän, siltikään en kuole. Sama toistuu kymmeniä, ellei satoja kertoja. Juoksen junan alle ja otan yliannostuksia, en kuole. Hyppään katolta naru kaulassa, siltikään keuhkot ei anna periksi ja sydän hakkaa entistä kovempaa. Ja kun herään, toivon, että olisin onnistunu. Tahdon viiltää, niin syvälle, ettei arvet haalistu vuosienkaan päästä. Tahdon olla syömättä ja samalla ahmia ruokaa niin paljon, että oksennus on taattu. Tahdon satuttaa itseäni enemmän ja pahemmin kuin koskaan. Niin mä voin olla varma siitä, etten mä satuta muita. Niin mä pystyn hallitsemaan tätä kaikkea ees jotenki.
En osaa käsitellä tunteita, ne ryöppyää valtavana aaltona ja murskaa mut alleen. Ne saa mut tekemään hulluja asioita. Tuntuu mahdottomalta ees yrittää enää. Kouluki alkaa taas kohta, mut mä en tahdo muuta ku kuolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti