Oot niin taitava, jääräpäinen, auttavainen, kai jollain tapaa hyvä ihminenkin. Et vaan oikeen osaa olla isä, susta ei vaan oo siihen vaikka kuinka toivoin. Mä tiedän, että kaikki nää vuodet sä oot yrittäny ja enää et kai jaksa. Enkä mä toisaalta syytä sua, ei sullakaan ollu kunnollista isää mistä ottaa mallia. Mut mitä enemmän opin arvostamaan sun kykyä kasvaa ihmisenä, sitä enemmän huonoja puolia susta löytyy. Esität jotain saatanan pyhimystä ja rakastavaa perheenisää kun petät sun vaimoa. Etkä kerran tai kaks, en tiedä teetkö sitä vieläkin, enkä mä halua. Eikä se kuuluu mulle, välillä toivon etten koskaan ois saanu tietää. Kai petit äitiäkin, ehkä se ties, ehkä ei. Äiti anto sulle kaiken aina anteeks, ihan kaiken. Samoin kaikille muille, kesti vuosia väkivaltasta miestä sun jälkeen. Ei se uskonu ansaitsevansa parempaa, ei pitkään aikaan. Ja sä edelleen syytät äitiä kaikesta, että kaikki oli sen syytä. Et ikinä antanu sille anteeks sitä, ettei se jaksanu pitää huolta omista lapsistaan. Et ikinä antanu anteeks sen juomista, vaikka et itekkään mikään absolutisti todellakaan ollu. Ja tavallaan oot oikeessa, ihan ite se viinaa kaato alas kurkusta. Mut alkoholismi on sairaus, ymmärrätkö sä sitä? Teitkö sä tarpeeks? Yrititkö sä auttaa vai syyllistitkö vaan? Patistit katkolle mut et kuitenkaan ollu tukena, niinhän sä teit? Säkö et koskaan tehny mitään väärin? Et lähtenyt päiviksi pois ja ollut vastaamatta puhelimeen? Säkö et jättänyt kolmea alle päiväkoti-ikästä lasta alkoholisoituneen vanhemman seuraan siks aikaa? Ja sua puolusti koko sun suku, äitiä ei kukaan.

Mä tiedän, että sä edelleen halveksut äitiä. Silti toivoisin et voisit kunnioittaa edes mun tunteita etkä haukkua sitä aina. Tai asettaa itteäs aina sen yläpuolelle. Ihan ku oisit jotenki parempi ihminen, vaikka et millään mittarilla oo. Mun puolesta saat vaikka vihata sitä, mut ei sun tarvii sitä mulle aina kertoa.

"Mekin tultiin just yhen juopon hautajaisista" sanoit serkulle päivä äitin hautajaisten jälkeen. Ja te nauroitte, ivailitte koko suvua riivaavasta alkoholismista. Arvuuttelitte kuka on seuraava, ehkä minä. Enkä oo varmaan koskaan vihannu sua niin paljon kun sillon. Sillon tajusin kuinka vähän oikeesti välität muiden tunteista. Sen jälkeen en oo ihmetelly kun et koskaan soita, et ikinä tuu käymään, et pidä yhteyttä. Se oon aina minä, joka ikinen kerta. Tuskin huomaisit jos oisin poissa, tuskin kukaan huomais. 

Mut silti mä välitän susta, paljon enemmän kun sä ansaitset. Siltikään en haluu et lähdet mun elämästä, vaikka sulle tuntuu olevan ihan sama kuulunko mä sun elämään. Sä oot ennenkin hylänny, etkä ainoastaan mua, kai se on sulle vaan helppoa.

Vastaan kun soitat

tai siis sun vaimo soittaa

kysyy haluanko puhua sun kanssa

en kehtaa sanoa ei

etkä sä kysy mun kuulumisia

mut kiva et sulla menee hyvin

mulla ei

vaikka ethän sä sitä ees kysyny

eihän sua kiinnosta